Pelaajamäärä
2 - 6
Kuvaus
Ulkona on kaunis päivä ja olette päättäneet lähteä porukalla retkeilemään. Saavutte patikointireitin parkkipaikalle, otatte reppunne mukaan ja katsotte opastetaulusta sopivia reittejä. Yhdellä näistä reiteistä näyttäisi olevan nuotiopaikka noin puolessa välin; “Tuo reitti voisi olla hyvä, syödään eväät puolessa matkaa ja jatketaan takaisin tänne.” Reitti tuntuu mukavalta – maisemat ovat kauniita, linnut laulavat ja puunlehdet kahisevat. Kävelette jonkin aikaa ja reitti alkaa tuntua pidemmältä kuin ensin ajattelittekaan. Reput painavat hartioita ja toivotte pääsevänne jo pian nuotiopaikalle eväitä syömään. Jokaisen mutkan jälkeen kärsivällisyytenne alkaa loppua, kun nuotiopaikkaa ei vain näy ja nälkä kurnii jo vatsassa. “Jaksaakohan sitä nuotiotakaan enää sytyttää vai pitäisikö vain syödä eväät kylmänä?” Vähän matkan päässä huomaatte kun savua nousee puiden yläpuolella, ja olette varmoja että nuotiopaikka on jo lähellä. Onneksenne joku toinen retkeilijä on myös samalla patikointireitillä, ja hän on ehtinyt sytyttää nuotion valmiiksi. Tervehditte, laitatte reppunne sivummalle ja istutte samalle nuotiolle valmistelemaan eväitänne. Keskustelette samalla kun ruuat lämpenevät, ja ihan huomaamatta päiväkin alkaa jo vaihtua iltaan. Syötte rauhassa ja jossain vaiheessa keskustelu siirtyy erilaisiin tarinoihin joita kukakin on kuullut. Tuntematon retkeilijä sanoo tietävänsä yhden hyvän; “Oletteko kuulleet entisajan tarinaa erikoisista katoamisista, joita on tapahtunut tiettyyn aikaan vuodesta?” “On kerrottu, että sinisen kuun yönä olisi vältettävä metsässä liikkumista. Ihmisiä on kadonnut tuntemattomista syistä, eikä heitä ole enää ikinä löydetty. Jotkut ovat kuitenkin kuulleet huhuja löytyneiden kertomuksista, että he ovat olleet jossain oudossa talossa tai ympäristössä ja he muistavat vain häivähdyksiä tapahtuneesta. Kaikki ovat kuitenkin maininneet oudosta hahmosta, jolla on varmasti ollut jotain tekemistä katoamisten kanssa. Näyttäisi, että tänä yönä on myös tulossa sininen kuu…” Jostain syystä kylmät väreet kulkevat selkäänne pitkin ja huomaatte, että ilta on kohta vaihtumassa yöksi. Päätätte pakata tavaranne ja lähteä takaisin autolle. Tuntematon henkilö sanoo asuvansa lähellä ja voi huolehtia nuotion sammuttamisesta. Jotenkin teistä tuntuu entistä hyytävämmältä ja päätätte kiirehtiä lähdön kanssa. Kaivatte puhelimet repuistanne, että näkisitte suunnistaa taskulamppujen avulla takaisin autolle. “Hetkinen, minulla on akku loppu vaikka vasta latasin sen ennen lähtöä.” Muut huomaavat saman omissa puhelimissaan. Käännytte tuntemattoman henkilön suuntaan kysyäksenne taskulamppua, mutta hän on kadonnut johonkin. Nuotiostakin on tuli hävinnyt ja näyttäisi ettei siinä olisi mitään ollutkaan. Pimeys valtaa ympäristön ja tuntuu että silmissänne sumenee. Kohta huomaatte olevanne jossain oudossa paikassa. “Missä me ollaan?! Miten me tänne päädyttiin?! Miten me päästään takaisin?!”
Menneisyyden salaisuudet
Pakotarinat
Aikaseikkailija Nix oli etsimässä kestävän kehityksen salaisuuksia menneisyydestä, kun hän törmäsi siellä merirosvojen miehistöön! Nyt menneisyys on muuttunut ja aikajana on uhattuna. Tiimisi on matku...
Jouluyön taikaa
Pakotarinat
Saimme viestin Korvatunturilta: ”Joulupukki on taitanut eksyä reitiltään! Hänen piti olla jo seuraavassa kohteessa, mutta hänestä ei ole kuulunut vähään aikaan yhtään mitään. Jos emme löydä joulupukk...
Sirkus
Pakotarinat
Sirkus Mainiolan 35-juhlavuotisesitys lähestyy ja Sirkuksen backstagella harjoitellaan kiivaasti. Pääesiintyjänä on maailmankuulu taikuri, jonka esitykset ovat täysin omaa luokkaansa. Mutta harjoittel...
Menneisyyden salaisuudet
Pakotarinat
Aikaseikkailija Nix oli etsimässä kestävän kehityksen salaisuuksia menneisyydestä, kun hän törmäsi siellä merirosvojen miehistöön! Nyt menneisyys on muuttunut ja aikajana on uhattuna. Tiimisi on matku...
Kaaos Aikalabrassa
Pakotarinat
Salaperäisiä viestejä tulevaisuudesta, aavemainen laboratorio täynnä outoja haasteita ja vääristynyt aika-avaruus, joka johtaa lähestyvään tuhoon. Mitä muuta voisit toivoa? Kaaos aikalabrassa on uusin...