Pelaajamäärä
2 - 12
Peliaika
60min
Vaikeusaste (1-5)
2
Ikäraja
15+
Kuvaus
Raipe on nousevan tamperelaisen rock-kokoonpanon Dööti Poissin solisti ja supertähti, joka tunnetaan rokkikukoille tyypillisestä elämäntyylistään: fanit pyörtyvät ympärillä ja naiset ja väkevät maistuu. Viime aikoina Raipe on kuitenkin alkanut käyttäytyä oudosti. Ennen bändille omistautunut ja railakas kultakurkku on ollut poissaoleva ja sanoituksetkin ovat olleet omituisia. Naiset ja iloliemi eivät ole maistuneet rocktähdelle ominaiseen tapaan. Viime lauantaina bändi heitti huikaisevan keikan kotiyleisölleen. Keikan jälkeen Raipe ei kuitenkaan saapunut bändin perinteisiin jatkobileisiin vaan katosi teille tietämättömille. Miestä ei ole näkynyt sen koommin ja bändin pojat ovat huolissaan. Sinun ja tiimisi tehtävänä on astua sisään Dööti Poissin rokkikukkomaailmaa henkivään treenikämppään. Pystyttekö te selvittämään, mitä Raipelle on tapahtunut, sillä show must go on? Manserockin voit pelata joko tavallisena tai haastepelinä. KENELLE: K-15, hurtin huumorin ystäville, ensikertalaisille HUOM! Huoneessa on korkeita kynnyksiä.
Teemat
Humoristinen
Mansenautit
GETAWAY
Olette saaneet yllättävän kutsun Tampereen Avaruusseuran tutkimuskeskukseen Kaupin tähtitornille. Tampereen Ursa on teille tuttu, mutta Avaruusseurasta olette vain kuulleet epämääräisiä huhuja, eivätk...
Viistokatu
GETAWAY
Tervetuloa velhomaailmaan! 1900-luvulla Tampereen Keskustorin läpi kulki rakastettu ja hyvin vilkkaasti liikennöity Viistokatu. Keskustori päätettiin kuitenkin rauhoittaa autoliikenteeltä vuosituhann...
Idmanin piilopirtti
GETAWAY
Hämeenkyrön metsistä on löytynyt salaperäinen mökki, jossa Suomen Yhdyspankin Tampereen konttorin entisen johtajan Nils Idmanin huhutaan viettäneen aikaa vankilasta vapauduttuaan. Idman tuli tunnetuks...
Teatterin Tähti
GETAWAY
Tampereen ainoa 90 minuutin pakohuone kutsuu nauttimaan! Sinut ja ystäväsi on kutsuttu nauttimaan teatterielämyksestä, jollaista Tampereella ei ole ennen nähty! Olette innoissanne, sillä Finlaysonin ...
Viikinkinäyttely
GETAWAY
Hämeenlinnassa on tehty mullistavia, viikinkeihin liittyviä kaivauslöydöksiä. Ystävänne ja tutkijakolleganne Matias Löytönen on ollut rakentamassa löydösten pohjalta Viikinkinäyttelyä. Viime aikoina ...
Noitaveljekset
GETAWAY
HUOM! Noitaveljekset on jännittävä ja pelottavahkoja elementtejä hyödyntävä pakohuone. Tästä syystä pelin suositusikäraja on K-12. Kevättalvella 1665 Hämeen linnan vankityrmään on tuotu pahamaineis...
Ritarin kohtalo
GETAWAY
Eletään 1500-luvun loppua ja ritariaate on jo pikkuhiljaa hiipumassa. Hämeen Linnassa on kuitenkin käynnissä suuret turnajaiset, joihin on saapunut ritareita ympäri Suomea taistelemaan ja puolustamaan...
Jäätynyt metsä
GETAWAY
LASTEN PAKOHUONE. Pakopeli lapsille ja ensikertaa pelaaville lapsiperheille! Ikuisen Kesän laaksossa on jokin pahasti pielessä – koko laakso on vaipunut jäisen loitsun valtaan eikä aurinkokaan nouse ...
Tulitikkutehdas
GETAWAY
Vuosina 1926-1975 Santalahden alueella toimi Tulitikkutehdas. Tehtaan toiminta jouduttiin kuitenkin lakkauttamaan suuren räjähdyksen vuoksi 1970-luvun puolivälissä. Räjähdyksen jälkeen Tulitikkutehda...
Salakuljettajat
GETAWAY
Eletään 1930-luvun alkupuolta, salakuljettajien kulta-aikaa. Teidänkin jenginne on jo tovin tienannut leipänsä erilaisia hämärähommia tehden. Salakuljettajien kuningas, tamperelainen Oiva Villi, on p...
Finlaysonin sähkövalo
GETAWAY
Tampereella eletään jännittäviä aikoja, sillä Finlaysonin tehdas on saamassa sähkövalaistuksen ensimmäisenä paikkana Pohjoismaissa! Teidät ja joukko arvovaltaisia vieraita on kutsuttu todistamaan juhl...