Pelaajamäärä
2 - 6
Peliaika
60min
Vaikeusaste (1-5)
3
Kuvaus
Vuosina 1926-1975 Santalahden alueella toimi Tulitikkutehdas. Tehtaan toiminta jouduttiin kuitenkin lakkauttamaan suuren räjähdyksen vuoksi 1970-luvun puolivälissä. Räjähdyksen jälkeen Tulitikkutehdas oli pitkään tyhjillään, mutta nyt sinne ollaan vihdoin rakentamassa uutta. Rakennusprojekti on kuitenkin kohdannut useita takaiskuja ja nyt rakentaminen on seisahtunut kokonaan, sillä urakoitsijat ovat kieltäytyneet työskentelemästä tehtaan tiloissa tapahtuvien jatkuvien outojen onnettomuuksien vuoksi. Onnettomuuksia ei olla pystytty selittämään. Viimeisimpänä tehtaalle palkattiin jopa paranormaaleihin ilmiöihin erikoistunut tutkijaryhmä, mutta he keskeyttivät tutkimuksensa ja lähtivät pakoon sanomatta sanaakaan. Rakennusprojektin johtaja on nyt kutsunut teidät apuun. Saatteko selville, mitä tehtaalla tapahtuu? Mikä selittämättömät onnettomuudet aiheuttaa? KENELLE: Jännityksen ystäville, oman elämänsä ghostbustereille HUOM! Huoneessa on vilkkuvia valoja, ääniefektejä ja hämärää. Vaatii konttaamista yhdeltä pelaajalta.
Viistokatu
GETAWAY
Tervetuloa velhomaailmaan! 1900-luvulla Tampereen Keskustorin läpi kulki rakastettu ja hyvin vilkkaasti liikennöity Viistokatu. Keskustori päätettiin kuitenkin rauhoittaa autoliikenteeltä vuosituhann...
Idmanin piilopirtti
GETAWAY
Hämeenkyrön metsistä on löytynyt salaperäinen mökki, jossa Suomen Yhdyspankin Tampereen konttorin entisen johtajan Nils Idmanin huhutaan viettäneen aikaa vankilasta vapauduttuaan. Idman tuli tunnetuks...
Manserock
GETAWAY
Raipe on nousevan tamperelaisen rock-kokoonpanon Dööti Poissin solisti ja supertähti, joka tunnetaan rokkikukoille tyypillisestä elämäntyylistään: fanit pyörtyvät ympärillä ja naiset ja väkevät maistu...
Teatterin Tähti
GETAWAY
Tampereen ainoa 90 minuutin pakohuone kutsuu nauttimaan! Sinut ja ystäväsi on kutsuttu nauttimaan teatterielämyksestä, jollaista Tampereella ei ole ennen nähty! Olette innoissanne, sillä Finlaysonin ...
Viikinkinäyttely
GETAWAY
Hämeenlinnassa on tehty mullistavia, viikinkeihin liittyviä kaivauslöydöksiä. Ystävänne ja tutkijakolleganne Matias Löytönen on ollut rakentamassa löydösten pohjalta Viikinkinäyttelyä. Viime aikoina ...
Noitaveljekset
GETAWAY
HUOM! Noitaveljekset on jännittävä ja pelottavahkoja elementtejä hyödyntävä pakohuone. Tästä syystä pelin suositusikäraja on K-12. Kevättalvella 1665 Hämeen linnan vankityrmään on tuotu pahamaineis...
Ritarin kohtalo
GETAWAY
Eletään 1500-luvun loppua ja ritariaate on jo pikkuhiljaa hiipumassa. Hämeen Linnassa on kuitenkin käynnissä suuret turnajaiset, joihin on saapunut ritareita ympäri Suomea taistelemaan ja puolustamaan...
Jäätynyt metsä
GETAWAY
LASTEN PAKOHUONE. Pakopeli lapsille ja ensikertaa pelaaville lapsiperheille! Ikuisen Kesän laaksossa on jokin pahasti pielessä – koko laakso on vaipunut jäisen loitsun valtaan eikä aurinkokaan nouse ...
Salakuljettajat
GETAWAY
Eletään 1930-luvun alkupuolta, salakuljettajien kulta-aikaa. Teidänkin jenginne on jo tovin tienannut leipänsä erilaisia hämärähommia tehden. Salakuljettajien kuningas, tamperelainen Oiva Villi, on p...
Finlaysonin sähkövalo
GETAWAY
Tampereella eletään jännittäviä aikoja, sillä Finlaysonin tehdas on saamassa sähkövalaistuksen ensimmäisenä paikkana Pohjoismaissa! Teidät ja joukko arvovaltaisia vieraita on kutsuttu todistamaan juhl...
Mansenautit
GETAWAY
Olette saaneet yllättävän kutsun Tampereen Avaruusseuran tutkimuskeskukseen Kaupin tähtitornille. Tampereen Ursa on teille tuttu, mutta Avaruusseurasta olette vain kuulleet epämääräisiä huhuja, eivätk...